Keulahahmo Pauliina Välimaa: Hyvän mielen positiivista tekemistä

Hyvinvointivalmentaja ja personal trainer Pauliina Välimaa on Osuuskauppa Keulan hallituksen jäsen.

Perjantaiaamu vaihtuu valoisaksi, kun hyvinvointivalmentaja ja personal trainer Pauliina Välimaa lopettelee viikoittaista TRX-tuntiaan. Kiireisellä yrittäjällä on hetki aikaa hoitaa juoksevia asioita ennen kuin vuorossa on päivän lounasjooga.

– Teen tätä työtä intohimolla. Omaan tekemiseen on oltava aina palo ja liekki. Tykkään siitä, että ihmiset voivat hyvin, liikkuvat paljon ja pitävät itsestään huolta. Sen voimalla olen jaksanut haasteellisemmatkin ajat, Välimaa hymyilee.

Tammikuussa viisi vuotta täyttänyt Hyvinvoinnin Walimo on kauneuden, liikunnan ja hyvinvoinnin keskittymä. Saman katon alta löytyy ryhmäliikuntaa, personal trainer - ja pienryhmävalmennuksia sekä hieronta- ja fysioterapiapalveluita.

– Liikutamme kaikkia vauvasta vaariin. On ollut hienoa huomata tämä skaala, kun samaan aikaan on ollut vauvajumppa ja eläkeläisten jumppa. Olemme halunneet alusta lähtien tehdä omaa juttuamme, ja olemmekin tuoneet Raumalle esimerkiksi tankotanssia, ilmajoogaa ja Kangoo Power -hyppykengät.

– Monet sanovat, että meillä on sellainen Walimon henki, ja ovesta tullessa tuntee kodinomaisen tunnelman. Henkilöstö ja asiakkaat muodostavat yhteisön, joka viihtyy täällä.

Välimaa kannustaa huolehtimaan monipuolisesta kehon liikuttamisesta, terveellisestä ravinnosta ja riittävästä unesta. Kuvassa Välimaan kanssa Tiitu Rikkonen. (Kuva: Hannu Aromaa)

Hallitustoiminta on ennen kaikkea yhteistyötä

Välimaa tuottaa myös työhyvinvointiin liittyviä palveluita. Kyseessä on tärkeä asia, joka korostuu etenkin tällaisena aikana, jolloin tehdään paljon etätöitä. Hän toivoo tyky-päivien kysynnän kasvavan entisestään, kun maailma palautuu jälleen niin sanottuun normaaliin tilaan.

– Ihmiset työskentelevät nyt paljon yksin ja kaipaavat yhteisöllisyyttä. Pelkään, että mielenterveydelliset haasteet, kuten työuupumus ja ahdistuneisuus, lisääntyvät. Kannustan jokaista huolehtimaan omasta jaksamisestaan sekä arvostamaan itseään ja muita yhteisön jäseniä, Välimaa painottaa.

Pankkitaustan omaava Välimaa toimii oman yrityksensä lisäksi muutamien raumalaisten yritysten ja yhdistyksien hallituksissa. Hän on myös aktiivinen jäsen Rauman Nuorkauppakamarissa.

– Olen aina tykännyt ideoida, kehittää ja viedä asioita eteenpäin. Hallitustyöskentelyssä tähän avautuu hyvä mahdollisuus. Nuorkauppakamarin kautta olen tutustunut moniin ihmisiin, joten se on ollut tärkeä verkostoitumiskanava.

Viimeisimpänä luottamustoimenaan Välimaa liittyi vuoden alussa Osuuskauppa Keulan hallitukseen.

– Tuon hallitustyöskentelyyn palveluliiketoiminnan kokemusta ja osaamista. Kaikki hallitustoiminta on yhdessä tekemistä, eli keskustelua ja positiivisen kyseenalaistamisen kautta erilaisten näkökulmien esiintuomista.

Hallitustyöskentelyssä Välimaalle avautuu mahdollisuus ideoida, kehittää ja viedä asioita eteenpäin.

Liikuntaa, lepoa ja ravintoa

Välimaa arvostaa suuresti kaikkea sitä, mitä Keula tekee toimialueellaan. Osuuskauppa tarjoaa monipuolisia palveluita ja on iso työllistäjä, sekä avaa työharjoitteluiden ja kesätöiden kautta nuorille mahdollisuuksia tutustua työelämään.

– Hyvän mielen positiivisesta tekemisestä loistavia esimerkkejä ovat myös Lumen -valotaideviikko ja Kannustajat-tuki. S-Etukorttia käyttämällä voi helposti tukea ostobonusten kautta itselleen tärkeää kohdetta. Olen Rauman Taitoluistelijat ry:n hallituksen puheenjohtaja, joten tiedän, kuinka tärkeä tuki on kyseessä, Välimaa kiittelee.

– Keula on myös Nuorkauppakamarille merkittävä yhteistyökumppani. He ovat olleet joka vuosi yksi Urastartti-messujen pääyhteistyökumppaneista, olemme päässeet tutustumaan Keulan strategiaan ja saaneet toteuttaa Joulupuu-keräykset Rauman Prismassa.

Henkilöstö ja asiakkaat muodostavat yhteisön, joka viihtyy Walimossa. Kuvassa Välimaan kanssa Tiitu Rikkonen. (Kuva: Hannu Aromaa)

Yrittäjyys ja useat luottamustoimet vaativat oman aikansa. Hyvinvoinnin ammattilaisena Välimaa tietää, miten pitää huolta omasta jaksamisestaan.

– Opettelen erottamaan työ- ja vapaa-ajan, mutta se on hieman haasteellista, sillä yrittäjyys on mielestäni 24/7-hommaa. Perheen, koiranpennun ja ystävien kanssa luontoretkeillessä pystyn irtaantumaan töistä. Myös kotimaan matkailu on lähellä sydäntäni, Välimaa kertoo.

– Kaikenlainen kehon liikuttaminen, terveellinen ravinto ja riittävä uni ovat kolme tärkeää asiaa, joista jokaisen tulisi omalla kohdallaan huolehtia. Näin jaksaminen varsin hektisessä ja aivoja kuormittavassa nykyajan arjessa olisi parhaimmillaan.

Kaikki hallitustoiminta on yhdessä tekemistä, eli keskustelua ja positiivisen kyseenalaistamisen kautta erilaisten näkökulmien esiintuomista, Välimaa sanoo.