Keulahahmo Rita Sippola: Jokaista asiakasta ja työntekijää arvostetaan yhtä paljon

Palvelupäällikkö Rita Sippolan työnkuvan vastuualueisiin kuuluu kassalinjasto sekä infopiste ja Postin palvelut. Hän on myös Prismakeskuksessa vuokralaisina toimivien palveluntuottajien yhteyshenkilö.

Rauman Prismakeskuksessa vietetään vilkasta aamupäivää. Kassahihnan molemmin puolin vaihdellaan hyväntuulisesti kuulumisia ja hymyjä. Kassat ovat usein se kauppareissun viimeinen kohtaaminen, joten iloiset ja osaavat ammattilaiset ovat tärkeä osa asiakaskokemusta.

– Prismassa jokainen asiakas kohdataan yksilönä ja kaikki saavat omia tarpeitaan vastaavaa asiantuntevaa palvelua. Me tiedostamme, että kassa saattaa toisinaan olla kauppareissun aikana ainoa kontakti henkilökuntaan tai jopa päivän ainoa kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa, joten kassatyöntekijöillä on päivittäisessä arjessa iso ja vastuullinen rooli, palvelupäällikkö Rita Sippola sanoo.

Prisman kassoilla työskentelee eri vuoroissa sesonkiajoista riippuen yhteensä noin 50-60 työntekijää. Sippola antaa ansaittua kiitosta koko porukalle.

– Meillä kaikki tulevat keskenään erittäin hyvin toimeen, mikä varmasti näkyy myös hyvässä asiakaspalvelussa. Jokaista työntekijää arvostetaan ja jokainen on yhtä tärkeä, oli kyseessä sitten vakituinen työntekijä tai esimerkiksi opiskeluiden ohella työskentelevä. Keskustelemme aina työpäivän alkaessa tulevasta ja vuoron päättyessä menneestä työpäivästä.

Palvelupäällikön työnkuva on laaja. Sippolan vastuualueisiin kuuluu kassalinjaston lisäksi infopiste ja Postin palvelut. Hän on myös Prismakeskuksessa vuokralaisina toimivien palveluntuottajien yhteyshenkilö.

– Teen tiivistä yhteistyötä muiden esimiesten ja koko Prismakeskuksen henkilöstön kanssa. Kehitämme yhdessä asiakaspalvelumme laatua. Tämä on meidän kaikkien yksi yhteinen Prisma. Haluamme, että asiakas kokee olevansa tervetullut Prismaan uudestaankin.

– Infopiste on niin sanottu hermokeskus, joten siellä työskentely vaatii monipuolista osaamista. Infosta tullaan kysymään asioita, jotka liittyvät niin meidän palveluihimme kuin vaikkapa Raumaan liittyviin asioihin. Olemme siis tietyllä tapaa myös jonkinlaisia kaupunkioppaita, Sippola naurahtaa.

Asiakaspalvelun laatua kehitetään yhteistyössä koko Prismakeskuksen henkilöstön kanssa.

Urasuunnitelma selvillä jo kerhoikäisenä

Sippola on työskennellyt Osuuskauppa Keulan palveluksessa kesäkuusta 1988 lähtien. Lukioikäisenä alkanut ura on jatkunut siis kohta jo 34 vuoden ajan.

– Muistan hyvin, kun kerroin kerhoikäisenä hoitotädille, että minusta tulee isona Supermarketin myyjä. Tätini työskenteli silloin Äyhön S-marketin paikalla sijainneessa Keulan Supermarketissa. Ja siellä minä sitten aloitinkin oman urani kesätöissä palvelutiskillä, Sippola muistelee.

– Palvelutiski oli 17-vuotiaalle tytölle todella hyvä koulu. Olen edelleen erittäin kiitollinen kaikille, jotka silloin perehdyttivät minua työhön. Opin ensimmäisen kesän aikana todella paljon. Uskon, että sillä oli iso merkitys sille, että halusin jäädä työskentelemään kauppaan.

Lukion jälkeen tie vei kauppaopistoon. Kun Supermarketin paikalle nousi silloinen Prisma, työskenteli Sippola siellä koulun ohella. Hän valmistui vuotta myöhemmin ja sai vakituisen paikan Prisman käyttötavaraosastolta.

– Silloin elettiin lama-aikaa, mutta minulla kävi niin hyvä tuuri, että yksi henkilö jäi tuolloin pukeutumisosastolta eläkkeelle, ja minut valittiin kyseiseen tehtävään. Suurimman osan työvuosistani olen työskennellyt Prisman käyttötavarapuolella. Lisäksi työskentelin myös Sokoksella puolentoista vuoden ajan.

"Keula kouluttaa ja kannustaa meitä kehittämään omaa osaamistamme", Sippola kertoo.

Oman osaamisen kehittämistä ja uusia mahdollisuuksia

Vuodesta 1993 eteenpäin Sippola työskenteli apulaispäällikkönä sekä Prismassa että Sokoksessa, ja sen jälkeen vuodesta 2008 alkaen nykyisen Prisman kassapäällikkönä. Palvelupäällikkönä hän aloitti vuoden 2020 alussa.

– Keula on hyvä työnantaja monessakin mielessä. Ehdin itse työskennellä vakituisena muutaman vuoden, kun minulle avautui mahdollisuus lähteä mukaan esimieskoulutukseen. Tämän lisäksi suoritin vuonna 2006 kaupan alan esimiehen erikoisammattitutkinnon. Keula siis kouluttaa ja kannustaa meitä kehittämään omaa osaamistamme, Sippola kiittelee.

– Olen saanut tehdä vuosien varrella monenlaista työtä, ja kaikesta siitä on hyötyä nykyisessä tehtävässäni. Keulalla on esimerkiksi kaupan ja ravintola-alan toimipisteitä, ja sitä kautta henkilöstöllä on hienoja mahdollisuuksia oman työuran muutoksille saman työnantajan palveluksessa.

Vapaa-ajallaan Sippola viihtyy perheen parissa kotona ja maailmalla.

– Tykkäämme matkustella paljon. Ja kun haluan nollata omia ajatuksiani, niin suuntaan joko pitkille kävely- tai pyörälenkeille. Viihdyn myös vanhempieni mökillä järvenrannalla. Nautin siitä, kun saan istuskella luonnon keskellä, Sippola hymyilee.