Lämmitysöljy vaivattomasti netistä - Kaisa Kangas voitti 500 litran arvonnan

Kaisa Kangas voitti lämmitysöljyä netin kautta tilanneiden kesken suoritetun arvonnan.

Osuuskauppa Keula arpoi kaikkien loka-joulukuussa lämmitysöljyä netin kautta tilanneiden kesken 500 litraa öljyä. Tällä kertaa iloisen yllätyksen koki lappilainen Kaisa Kangas.

– Puhelu tuli täysin yllätyksenä, tuntuu hyvältä kerrankin voittaa jotain. Olen huono vastaamaan vieraisiin numeroihin, mutta sama taho tavoitteli niin ahkerasti, että päätin vastata ja se kannatti, Kangas naurahtaa.

Hän asuu yhdessä 4-vuotiaan tyttärensä kanssa Lapissa vuonna 1966 valmistuneessa 145 neliön omakotitalossa. Edelliset asukkaat olivat käyttäneet öljyä vain aniharvoin, mutta vuosi sitten taloon muuttanut Kangas päätti toisin.

– He käyttivät pääsääntöisesti sähkölämmitystä, mutta minä halusin ottaa öljyn käyttöön vaikka itselläni ei ollut siitä aiempaa kokemusta. Laitteistolla oli ikää noin kymmenisen vuotta, mutta se oli vähäisen käytön vuoksi kuin uusi.

Öljylämmitys on helppo ja turvallinen lämmitysmuoto. Jo pienilläkin sisälämpötilan säädöillä ja hyvin huolletulla polttimolla voi saada aikaan isoakin säästöä.

– Meillä menee vuodessa reilu 1000 litraa öljyä, mikä on mielestäni erittäin vähän. Etukäteen oli hieman vaikea arvioida paljonko sitä menisi, mutta yllätys on ollut kyllä kaikinpuolin positiivinen, Kangas hymyilee.

Lämmitysöljyn myynnistä Keulassa vastaava Jarkko Nieminen onnitteli Kaisa Kangasta voitosta.

Kuukauden Bonukset kerralla jopa viiteen prosenttiin

Öljyä Kangas on ehtinyt tilata kahdesti. Tilaus netin kautta käy vaivattomasti mihin vuorokauden aikaan tahansa, sillä palvelu on auki seitsemänä päivänä viikossa 24 tuntia vuorokaudessa.

– Molemmilla kerroilla tein tilauksen Keulan nettipalvelussa, mikä löytyi erittäin helposti ja oli toiminnoiltaan todella vaivaton. Riittää, että tietää tarvitsemansa litramäärän ja ottaako kesä- vai talvilaatua. Lisäksi sieltä sai valita haluamansa maksuerän, Kangas kertoo.

Myös toimitusketjun toimivuus ansaitsee kiitosta.

– Saan tekstiviestin, jossa kerrotaan tuotteen saapuvan seuraavan 24 tunnin kuluessa ja pyydetään poistamaan mahdolliset lukot syöttöpäästä. Nytkin olin töissä, kun öljy toimitettiin, joten sekään ei vaatinut minulta mitään toimenpiteitä.

Kangas kehuu S-mobiili -sovellusta, josta hän näkee kätevästi esimerkiksi kerryttämänsä Bonukset.

Keula kuuluu niiden osuuskauppojen joukkoon, jotka maksavat Bonusta myös lämmitysöljystä. Asiakasomistajana yksityistalouden lämmitysöljyostoista saa Bonusta jopa 5 %, mikä kirjataan toimituskuukaudelle. Samalla se nostaa myös muiden kuukauden ostosten Bonukset samaan prosenttimäärään.

– Totta kai Bonuksilla on tässäkin iso merkitys, sillä niistä kertyy mukava summa vuoden mittaan. Ennen ensimmäistä tilausta kyselin kavereilta ja jokainen heistä suositteli tilaamaan öljyn Keulalta.

Sale Lappi on monen muun lappilaisen tavoin Kaisa Kankaan lähikauppa.

Asiakasomistajien edut omaa luokkaansa

Osuuskauppa Keulalla on asiakasomistajia jo yli 31 000. Kangas on kuulunut tähän Keulahahmojen ryhmään jo vuosia.

– Latasin S-mobiilin, josta näen kätevästi kuinka paljon Bonusta on kertynyt. Tämän vuoden alussa korttini päivitettiin sirulliseksi versioksi Rauman Prisman S-Pankin palvelupisteellä, ja nyt pystyn hyödyntämään bonuksia maksupäätteillä, Kangas kertoo.

– Vihreällä kortillahan voi maksaa ihan missä tahansa, ei ainoastaan Keulan toimipisteissä. Sain palvelupisteellä myös paljon uutta tietoa asiakasomistajuudesta ja esimerkiksi maksutapaedusta.

Kaisa Kangas ja Jarkko Nieminen keskustelivat kahvikupillisen ääressä öljylämmityksen helppoudesta.

Keskeisellä paikalla Lappia sijaitseva Sale Lappi on Kankaan lähikauppa.

– Saan hoidettua siellä sekä isommat ostokset että täydennykset. Ja jos Salesta ei jotain tiettyä erikoisempaa tuotetta löydy, käyn työmatkalla Rauman Prismassa. Lisäksi tankkaan autoni ABC:lla, sillä keskittäminen todellakin kannattaa, Kangas painottaa.

Osuuskauppa Keula toimii lämmitysöljyn myyjänä ja yhteystahona asiakkaalle. Lämmitysöljyn toimittajana on S-ryhmän osittain omistama yhtiö North European Oil Trade Oy (Neot Oy). Kuljetuksista vastaa nestemäisten tuotteiden kuljettamiseen keskittynyt yhtiö Kiitosimeon.

Uudistuneelta sivustolta voit tilata polttoöljyä ja nyt myös dieseliä 2000 litran minimitilauksella 24/7. Tutustu tarkemmin ja tee tilaus osoitteessa www.keulalammitysoljy.fi.