Pitkät joustavat aukioloajat palvelevat Kauttualla

Outi Tuominen kertoo Salen olevan kohtaamispaikka paikallisille ihmisille.

Sale Kauttua on paikallisesti todella merkittävä toimija. Kyseessä on nimittäin Kauttuan ainoa ruokakauppa.

– Meillä on nopea ja helppo asioida. Olemme keskeisellä paikalla lähellä asiakkaitamme. Meillä voi tehdä niin laajemmat ruokaostokset kuin niin sanotut täydennyksetkin, myymäläpäällikkö Outi Tuominen kertoo.

– Meiltä löytyy käytännössä kaikki tarpeelliset tuotteet. Sillä on iso merkitys yhteisölle, että palvelut löytyvät läheltä. Jotkut saattavat käydä aamulla, päivällä ja vielä illallakin täydentämässä varastojaan.

Sale Kauttuassa voi tehdä niin laajemmat ruokaostokset kuin täydennyksetkin.

Pienempien kauppojen välillä löytyy eroavaisuuksia, mutta yhtä lailla yhtäläisyyksiä.

– Pienemmät kaupat ovat tietyllä tapaa kohtaamispaikkoja paikallisille ihmisille. Meillä käy tietty porukka esimerkiksi pelaamassa pelikoneita aamuisin ja he ostavat sitten samalla reissulla eväät työpäiväksi.

Sale Kauttua palvelee asiakkaitaan viikon jokaisena päivänä aina klo 23.00 asti.

Ostoksia helpottaa pitkät aukioloajat. Sale Kauttua palvelee arkisin klo 7.00-23.00, lauantaisin klo 8.00-23.00 ja sunnuntaisin klo 9.00-23.00.

– Pitkät joustavat aukioloajat palvelevat hyvin esimerkiksi iltavuorolaisia. Heidän toivomuksensa oli, että he pystyisivät tekemään ostoksensa vielä iltatyön jälkeenkin. Me halusimme toteuttaa heidän toiveensa, Tuominen sanoo.

Katso lisää täältä.

Sale on Kauttuan ainoa kauppa, joten sillä on iso merkitys yhteisölle.