Uusiutunut Sale Syväraumankatu on myös matkailijoiden lähikauppa

Myymäläpäällikkö Tero Leino toivottaa asiakkaat tervetulleeksi uudistettuun Sale Syväraumankatuun.

Uusiutunut Sale Syväraumankatu avasi ovensa toukokuun alkupuolella. Vuoden 2018 alusta lähtien Salen myymäläpäällikkönä työskennellyt Tero Leino on ollut tyytyväinen entistä paremmin toimiviin tiloihin.

– Remontin yhteydessä meillä uusiutui käytännössä kaikki. Esimerkiksi lattiat, kylmäkalustot ja hyllylaivat uusittiin. Katto ja seinät ovat ainoat, jotka säilyivät vanhasta myymälästä, Leino kertoo.

– Uudet hyllylaivat helpottavat henkilökunnan työskentelyä. Ne on helppo pitää siisteinä ja se taas helpottaa sitä, että asiakkaat löytävät tarvitsemansa.

Vajaan 400 neliön myymälän valikoimiin uudistus toi pieniä muutoksia.

– Toisissa tuoteryhmissä valikoimat kasvoivat ja toisissa ne hieman supistuivat. Tuotteiden lukumäärä pysyi hyvin pitkälti samana.

Asiakaspalvelu on kaupankäynnin sielu

Syväraumankadun Salella on oma vakioasiakaskuntansa. Alueella asuu paljon etenkin iäkkäämpää väkeä ja opiskelijoita.

– Tiedämme asiakkaidemme ilot ja surut, ja jopa sen, missä kunnossa heidän kesämökkinsä ovat talven jäljiltä. Paljon tulee keskusteltua asiakkaiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, Leino hymyilee.

– Joskus tulee sellainen olo, että saatamme olla jollekin iäkkäämmälle ihmiselle se päivän ainoa kontakti. Jo pelkästään sitä kautta on tärkeää, että meillä on aikaa keskustella heidän kanssaan. Kaiken kaikkiaan tämänkaltainen kanssakäyminen on tärkeä osa asiakaspalveluamme.

Sale Syväraumankatu on monen lähialueen asukkaan, kuten myös matkailijoiden, lähikauppa.

Syväraumankadun Sale toimii lähikauppana myös muun muassa Poroholman leirintäalueella majoittuville.

– He tulevat eri puolilta Suomea ja vertailevat etenkin tuotevalikoimia. Usein suurinta ihastusta herättää se, kuinka paljon meiltä löytyy Kivikylän Kotipalvaamon tuotteita.

Leino kertoo, että monien asiakkaiden kanssa vaihdellaan viikoittain viimeisimpiä kuulumisia.

Itsepalvelukassat helpottavat asiakkaan ajankäyttöä

Asiakkaiden silmin katsottuna yksi iso muutos on kulkusuunta. Kun myymälätilaan mentiin ennen oikealta, nyt asiakkaat kulkevat sisään kassan vasemmalta puolelta.

– Myymälä on kokonaisuudessaan aiempaa loogisempi. Toki monet kulkevat vanhasta tottumuksesta edelleen vanhaa reittiä. Eihän sillä isoa merkitystä ole, niin kauan kun kassoilla jonotetaan ainoastaan yhteen suuntaan, Leino naurahtaa.

Itsepalvelukassojen on tarkoitus helpottaa ja nopeuttaa kaupassa käyntiä.

Remontin yhteydessä myymälään asennettiin myös itsepalvelukassat.

– Ihmisillä on pelko, että itsepalvelukassat vievät meiltä työpaikat. Asiahan ei ole niin, sillä meillä on sama määrä henkilökuntaa kuin ennenkin. Tavarat eivät mene hyllyyn itsestään eli ihan entiseen tapaan tarvitaan väkeä töihin.

– Itsepalvelukassat on ennen kaikkea tarkoitettu helpottamaan asiakkaiden jonottamista. Toisin sanoen kyse ei ole taloudellisesta tehostamisesta, vaan asiakkaiden ajankäytön tehostamisesta, Leino muistuttaa.

Syväraumankadulla uusittiin muun muassa llattiat, kylmäkalustot ja hyllylaivat.

Ota Keulan Salet seurantaa Facebookissa tästä.

Sale Syväraumakatu palvelee maanantaista perjantaihin klo 7.00-22.00, lauantaisin klo 8.00-22.00 ja sunnuntaisin klo 10.00-22.00. Katso lisää tästä.