Vuoden 2019 Roosa nauha -keräys käynnistyi - nauhan on suunnitellut Seela Sella

Roosa -rintanauhat tulevat myyntiin tiistaina 24.9. ja niiden myyntiaika kestää aina marraskuun loppuun saakka. Nauhan hinta on tänä vuonna neljä euroa.

Koko nauhan myyntituotto lahjoitetaan naisten syöpien tutkimukseen sekä sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseen. Roosa nauha -viikko alkaa maanantaina 7.10. ja Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 11.10.

Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut näyttelijälegenda Seela Sella. Nauhan viesti on ”Näytä tunteesi. Näytä tukesi.” Tunteet näkyvät Seelan nauhassa hopeisina ilon ja surun pisaroina.

Seela on kohdannut sairauden kolme kertaa läheltä: Seelan mummi, Heljä-täti sekä oma tytär Ilana ovat sairastaneet syövän. Kunnioitus ihmisiä ja elämää kohtaan sai Sellan lähtemään mukaan Roosa nauha -suunnittelijaksi.

– Tämä nauha on kunnianosoitukseni Heljälle, mummulle ja Ilonalle, jotka ovat kokeneet sairauden, Seela kertoo.

Sellan mielestä hyvin pienellä voi saada hyvän mielen.

– Ihan itsekkäistä syistä kannattaa tukea syöpätutkimusta. Auttamalla saat pienen palan onnellisuutta itsellesi, hän toteaa.

S-ryhmä osallistuu keräykseen myymällä Roosa nauhoja kaikissa vähittäiskaupan ketjujen myymälöissä. Nauhojen tuotto tilitetään kokonaisuudessaan keräystä järjestävälle Syöpäsäätiölle. Katso Osuuskauppa Keulan myymälät tästä.

ABC:n valtakunnallisessa kampanjassa on lokakuussa Roosa pulla. Kaikista myydyistä Roosa pullista lahjoitetaan 2 senttiä syöpäkeräykseen. Lisäksi ABC osallistuu kampanjaan ostamalla jokaiselle työntekijälle Roosa nauhat työvaatteissa käytettäväksi. Roosa nauha -päivänä perjantaina 11.10. jokaiselle Roosa nauhan ostaneelle asiakkaalle ABC tarjoaa kahvin ja Roosa nauha -pullan veloituksetta.

”Mie en suostu kuolemaan” – joensuulainen perheenäiti on jo kolme kertaa ollut syöpää vahvempi. Lue munasarjasyöpään sairastuneen perheenäiti Jonnan haastattelu Yhteishyvässä täältä.

Roosaa rinnalle ja ruokapöytään – Yhteishyvässä myös kooste teeman mukaisista pinkeistä ruoista, joihin voit tutustua täällä.

Seuraa kampanjaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roosanauha, #syöpätutkimus, #näytätunteesi ja #näytätukesi.